FinCap Pohjanmaa Oy rakentaa uuden kerrostalokorttelin Pietarsaareen

Tiedote 9.12.2022

Pietarsaaren keskustassa Irjalan Korttelin omistava Vaasalainen Heikki Seppälä
ja rakennusliike FinCap Pohjanmaa Oy ovat solmineet KVR-urakkasopimuksen
kerrostalokorttelin rakentamisesta.


Uudistuvaan kortteliin tulee erilaisiin tarpeisiin kaikkiaan 55 asuntoa, liiketiloja
ja 18 autopaikkaa maanalaiseen kellariin. Kaavamääräyksen suojelemat rakennukset säilytetään, mutta muutoin vanhat rakennukset korvataan uusilla. Purkutyöt on aloitettu marraskuussa ja työmaa valmistuu loppukesällä 2024.

”Itselleni on erityisen tärkeää olla mukana kehittämissä virkeää ja elinvoimaista
Pietarsaarta. Kohteen suunnittelussa on huomioitu pietarsaarelaisten tarpeet monipuolisesti” kertoo Heikki. Kaunis ja historiallinen Pietarsaaren kaupunki kiehtoo Seppälää. ”Upeat ylimmän kerroksen terassiasunnot tulevat ennakkomarkkinointiin jo alkuvuodesta” Seppälä vinkkaa.


”Hanke on meille erittäin merkittävä. Se työllistää Pohjalaisia ammattilaisia lähes
kahden vuoden ajan ja tuo yritykselle merkittävän työkannan tähän haastavaan maailmantilanteeseen, kertoo FinCap Pohjanmaa Oy:n toimitusjohtaja Juha Pöntinen. ”Pietarsaari-Kokkolan talousalue on meille asuntorakentajana merkittävä alue nyt ja tulevaisuudessa. Meillä on kerrostalorakentamiseen erikoistunut
osaava ja palveleva henkilöstö – lähellä Sinua”, Pöntinen Jatkaa.

FinCap Pohjanmaa Oy on Pohjalainen rakennusliike, joka toimii asuntorakentajana sekä KVR -urakoitsijana Pietarsaaren, Kokkolan, Vaasan ja Seinäjoen talousalueilla.

Lisätietoa:


Heikki Seppälä, puh. 050 – 2000

Sam Stenberg, puh. 040 -579 6081 (tiedustelut myytävistä ja vuokrattavista tiloista)


Juha Pöntinen, toimitusjohtaja, FinCap Pohjanmaa Oy, puh. 040-843 9827, [email protected]

tammikuu 2023
ma ti ke to pe la su
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031  

Vaasa

Lue lisää >

Kokkola

Lue lisää >

Seinäjoki

Lue lisää >